Kesällä 2021 Vuosaaren Vesipääskyt järjestävät oman päiväleirin lippukunnan 60. juhlavuoden kunniaksi. Kaikkien ikäkausien partiolaiset ovat tervetulleita päiväleirille juhlistamaan VVP:n korkeaa ikää ja viettämään kesäisen viikon yhdessä partiokavereiden kanssa.
Päiväleiri järjestetään Vuosaaressa, mutta ohjelmasta riippuen saatamme tehdä retkiä pääkaupunkiseudun alueelle. Koko leiriohjelma ja leirille mukaan tarvittavat varusteet vahvistuvat viimeistään kuukausi ennen päiväleiriä.
Leiritiimi seuraa tiiviisti koronapandemian tilannetta ja siihen liittyviä rajoituksia ja suosituksia. Koko päiväleiri järjestetään tapahtuman aikana voimassa olevia suosituksia noudattaen. Leirin toteutuminen riippuu siitä, onko lähipartiotoimintaa mahdollista järjestää pienryhmien ulkopuolella. Tällä hetkellä suunnittelemme pääosin tai kokonaan ulkona toteutettavaa ohjelmaa.
Ilmoittautuminen tehdään Kuksa-järjestelmän kautta: kuksaan.fi/41384. Ilmoittautumisaikaa on 23.5.2021 asti. Päiväleirin osallistumismaksu on 40 euroa tai 10 euroa päivää kohden ja sillä katetaan tapahtuman ruokakulut ja muut välttämättömät kustannukset. Mikäli päiväleiri joudutaan perumaan koronatilanteen vuoksi, siitä ei peritä osallistujilta maksua.
Ystävällisin terveisin leirinjohtajat
Lauri Nieminen Esther Jalovaara