VVP:n koronarajoitukset jatkuvat 30.4. saakka

Pääkaupunkiseudun Partiolaiset on linjannut, että maaliskuussa alkaneet koronarajoitukset jatkuvat huhtikuun loppuun saakka. Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ohjeistus mukailee Helsingin kaupungin suosituksia lasten ja nuorten harrastustoiminnalle.

Tarpojaikäisten, eli 12-vuotiaiden (Kuikat) ja sitä vanhempien lähipartiotoiminta on kokonaan tauolla 30.4. asti. Lisäksi Alpakoiden ja Merisiilien lähikokoukset ovat edelleen tauolla. Myös Sopulit ovat 29.3. eteenpäin tauolla huhtikuun loppuun saakka. Kuukkelit jatkavat kokouksia. Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ohjeistuksen mukaisesti lähipartiotoimintaa on mahdollista jatkaa, mikäli toiminta toteutetaan kokonaan ulkona.

Pääkaupunkiseudun Partiolaisten ajantasaiseen koronaohjeistukseen on mahdollista tutustua osoitteessa https://www.paakaupunkiseudunpartiolaiset.fi/turvallinen-partiotoiminta/.  

Toivottavasti voimme palata tavallisen viikkotoiminnan pariin mahdollisimman pian. On harmi, että tauko venyy aikaisempaa pidemmäksi ja haluamme kiittää kaikkia partiolaisia ja heidän taustajoukkojaan ymmärryksestä. Mukavaa ja turvallista kevättä koko VVP:n johtajistolta!

Kategoriat: vvp