Syksyn 2020 partiotoiminta käynnistyy.

Hei!

Vuosaaren Vesipääskyjen viikkotoiminta käynnistyy elokuussa uudelleen pitkän tauon jälkeen. Toteutamme partiotoimintaa Suomen Partiolaisten ohjeistuksen mukaisesti ja seuraamme omalta osaltamme tiiviisti virustilanteeseen liittyvää tiedottamista.

Ryhmien kokukset alkavat viimeistään viikolla 35. Jäsenet saavat aloituskirjeen sähköpostilla, josta käy ilmi ryhmä, sekä ryhmän aloitusviikko.

Etenkin alkusyksystä pyrimme järjestämään suurimman osan ohjelmasta ulkona. Jotta kokoukset sujuisivat mahdollisimman mukavasti, on niihin syytä varautua kylmää ja märkää kestävällä vaatetuksella sään sen vaatiessa. Kiinnitämme erityistä huomiota käsihygieniaan ja vältämme aktiviteetteja, joita ei voi toteuttaa väljästi tai ilman fyysistä kontaktia. Kokouksissa ei toistaiseksi syödä tai leivota. On myös erittäin tärkeää, että partioon ei tulla kipeänä.

Riskiryhmään kuuluvien tai heidän läheistensä ei vielä suositella osallistuvan lähitapaamisiin. Mikäli kotonanne on tällainen tilanne, voi siitä olla yhteydessä suoraan minuun tai vaihtoehtoisesti lapsenne omaan ryhmänjohtajaan.

Ystävällisin terveisin,

Lippukunnanjohtaja
Elina Tuominen

0443350219

Kategoriat: vvp